torstai 15. elokuuta 2019

Matka alkaa!

Torstaina 8.8.2019 se alkoi..

Uusi, jännittävä arki opiskelijana. Ennen opintojen aloittamista piti toki hankkia uusi reppu, joka oli selvillä samantien, kun myönteinen opiskelupäätös saapui. Marimekon Eppu-reppu oli sekä ulkonäöltään että käytönnöllisyydeltään juuri se, jonka halusin. Penaaliksi valikoitui niinikään Marimekkoa ja pitihän sitä myös uusi lukuvuosikalenteri hankkia muiden kirjoitusvälineiden lisäksi.

Hyppäys työelämästä opiskelijaksi ja täysin uudelle alalle, jännitti. Ensimmäisen päivän jälkeen jännitys onneksi karisi ja päällimmäisenä tunteena koulupäivän jälkeen oli innostus, odottavaisen mielen kera.

Tuleva lukukausi täynnä lähiopetusta uusien asioiden parissa aiemman harrastuspohjaisen tiedon lisäksi. Tästä on hyvä jatkaa!


Opiskeluvälineet kunnossa opintojen aloittamista varten!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti